Minusta

 

Hei, olen Tarja!

Innokas oppimaan ja uudistumaan. Tämä asenne ja oikeastaan elämäntapa välittyvät työotteestani sekä innoittajan että haastajan rooleissa. Suhtaudun lähtökohtaisesti kaikkiin asioihin positiivisesti ja elämänjanoisesti.

Uskon, että alitajuntamme tekee koko ajan omaa arvokasta työtään ja, kun ruokimme sitä oikein hyödymme suuresti oppimisen aktiivisessa vaiheessa. Kannattaa siis pitää mieli vireänä ja valmiina oppimaan uutta jokaisessa hetkessä!

Kun tulee se hetki jolloin mieli ei ole virkeimmillään, niin annetaan sen tulla ja kuunnellaan. Mitä oivallettavaa tässä hetkessä on? Ei kannata kuitenkaan jäädä hetkeen rypemään.

Useiden erilaisten ohjausmenetelmien osaaminen ja yhteensovittaminen on tärkeää etenkin nykyajan monipuolisessa ja nopeasti muuttuvassa työelämässä. Tarvittaessa on hyvä esimerkiksi poimia työnohjauksesta ja sovitteluista näkökulmia ja ajatuksia, joita voidaan käyttää coachingissa tai toisin päin. Monipuolisuus ja yhteisöllinen näkökulma tuovat kaikkiin palveluihini laajat tarkastelun mahdollisuudet.

 

Kolme merkittävää voimanlähdettäni ovat eläimet, luonto ja perhe. Minulle läheisimpiä ovat jo aikuiset lapseni omine perheineen, puolisoni ja kaksi lapinporokoiraani Kipinä ja Tuhka. Yhteisenä intohimonamme on polttopuiden teko, pihan ja talon kunnostaminen, moottoripyöräily ja jooga. Joogan tuntemustani yhdistän tarpeen mukaan palvelutapahtumiin esimerkiksi kahden minuutin rentoutumisharjoituksilla. Rentoutuminen auttaa oivaltamisessa 🙂

Yritykseni sivupalveluna onkin hajukoirien koulutusta, sekä ohjausta ja ymmärrystä koirien kanssa elämisestä. Teen koirieni kanssa hajutyöskentelyä etsien mm. suppiloita, mausteita tai erotellen ihmisten ominaistuoksuja. Vanhemmalla koirallani Kipinällä (josta yritykseni nimi tulee) onkin hajukoiran pätevyys.

 

30 vuoden työkokemukseni, josta 12 vuotta työntekijöiden ja esimiesten työsuojeluvaltuutettuna, on tarjonnut minulle näköalapaikan alati kehittyvän työelämän eri vaiheisiin. Työnohjausta olen tehnyt 2014, jälkipuinteja 2015 ja työyhteisösovittelua vuodesta 2016 alkaen. Coachina olen aloittanut 2018 ja nykyään keskityn palveluiden tuottamiseen päätoimisena yrittäjänä.

 

Tuoreena palveluntuottajana minulla ei ole vanhempaa tekemisen kulttuuria painolastinani, enkä ole ”kaavoihin kangistunut”. Tunnistan tarpeen nykyaikaiseen tekemiseen ja korostan yhdessä tekemistä. Nykyajan työelämä edellyttää meiltä heittäytymistä ja monipuolisuutta. On aika riisua perinteisten toimintatapojen haarniskat yltämme ja sytyttää kipinämme uudella tavalla!

Pätevyys & koulutus

  • Yhteisöcoach® 2018

  • Yrittäjäkoulutus 2018

  • Työnohjaaja työyhteisösovittelijana -koulutus 2017

  • Yhteisötyönohjaaja, työnohjaaja STOry 2016

  • SOPU – työyhteisösovittelun kurssi 2016

  • Debriefing –ohjaajakoulutus 2013

  • Työsuojelukonsultti 2007

Yritykseni palvelulupaus - minulta Sinulle

Jos et hyödy millään tavoin ostamastasi palvelusta, siitä ei laskuteta. Palvelusopimuksessa määritetään palvelulupauksen sisältö ja arviointi tehdään aina jokaisen palvelutapahtuman jälkeen. Puhelinneuvonnassa palvelulupauksen sisältö on poikkeava.

koko palvelulupaus ja pelisäännöt