Työyhteisön Top -ten Arvot työyhteisössä

Milloin viimeksi havahduit hetkeen tai tilanteeseen joka sai aikaan tunteita tai tunnelmia, jossa olit itse osallisena tai taustalla kuulolla ja näöllä? Näihin saatamme törmätä päivittäin, viikoittain, jopa jokaisena valveilla olon tunteina. Tämän blogin loppupuolella esitän muutaman pohdinnan tunteiden vahvuuksien tulokulmasta ja mitkä liittyvä arvojen lisäksi tunteiden vahvuuteen.

Voisin nyt piirtää janan, kehän tai muun visuaalisen näkymän, jonka avulla voisimme tarkastella mistä muodostuvat nuo kaksi alussa kirjoittamaani lausetta. Sanoina ne rakentuvat karkealla siveltimellä kirjoitettuna seuraavalla tavalla:

Arvot - Asenteet - Ajattelu - Tunteet - Toiminta

Karkea sivellin tarkoittaa, että rakennelmaan tai rakenteeseen kuuluu muitakin lukuisia ja yhtä tärkeitä tekijöitä kuin mitkä edelle esiin kirjoitin. Voimme käyttää edellä sanojen avulla kuvattuja tai kirjoitettuja arvo ja toiminta- prosessi. Miksikö sana prosessi kuvaa mielestäni parhaiten rakennetta? Halusimme tai emme näkyvillä olevaa toimintaamme edeltää aina tietty tai tietyssä järjestyksessä kulkeva tai etenevä. Toimintamme syntyy jonkun tai joidenkin tekijöiden kautta tai summana. Toimintamme ei synny tyhjästä tai ole irrallinen osa jotakin. Puhuttaessa tietoisesta toiminnasta, voidaan sen katsoa lähteneen liikenteeseen jopa arvojen tunnistamisen ja niistä tietoisena olemisen kautta. Toisinaan kuitenkin käy niin, että jopa tietoisessa toiminnassa, unohdamme tai emme katso niinkin syvätasolle kuin arvoihin. Vai kuulemmeko toistuvasti sanottavan valintoja tehdessä tai jollain tavoin toimiessaan. “Toiminnassani ja tavassani toimia näkyvät arvoni”. Käyttäessäni käsitettä toiminta se pitää sisällään teknistä, mekaanista ja fyysistä toimintaa, sekä käytöksen, kohtaamisen, reagoinnin, jne psykososiaalista toimintaa.

Tiivistelmä: Arvot ohjaavat tai tarkemmin ilmaistuna niiden tulisi ohjata tekemiämme valintoja, ratkaisuja, päätöksiä ja toimintaamme. Kuinkas sitten kävikään kun emme kuunnelleet tai jouduimme olosuhteiden pakosta jne tekemään tai toimimaan toisin kuin arvomme meille viestitti tai morsen aakkosin yritti viestiä. Oletko kuullut puhuttavan tai lukenut arvoristiriidasta? Toisinaan tämä yhdistetään kahden tai useamman henkilön väliseen, kenties harvemmin jokaisen hekilökohtaiseen.

Siirrytään tutkimaan kysymysten kautta Arvojen osuutta tai merkitystä työyhteisöjen arjessa. Halutessa voimme itse kuljettaa rinnalla myös niinkin isoa kuvaa kuin työnantajan asettamat arvot toiminnalle. Nyt seuraa pieni vaan oleellisen tärkeä jokaiselle itselle suunnattu kysymys: Oletko tietoinen, mitä arvot ohjaavat työpaikkasi toimintaa? Vastaat itsellesi kenties, kyllä. Tällöin kuuluu jatkokysymys: Miten työpaikkasi arvot näkyvät, tuntuvat ja konkretisoituvat arjen työtoiminnassa eli perustehtävän toteuttamisessa? (On paikallaan muistuttaa, meillä on kaksi perustehtävää; työnkuvaan - ja työyhteisön jäsenyyteen liittyen.) Tähän voit vastata itsellesi, miten en näkyvät ja kuinka tietoinen niistä olet, sillä niiden tulee näkyä myös Sinun toiminnassa. Lisäkysymys: Milloin viimeksi työpaikallasi (työyhteisössä) on käsitelty ja työstetty toimintaa ohjaavien arvojen äärellä? Tai tarkasteltu ja arvioitu ovatko arvot ajantasalla ohjatessaan tämän päivän toimintakulttuuria työpaikalla? Seuraa bingokysymys: Miten työpaikkasi (työyhteisön) arvot näkyvät ja tukevat palkitsemista (en tarkoita rahallista tai materiaalista) ja onnistumisista huomioimista, epäkohtiin puuttumista, ristiriitojen käsittelyä ja korjaavia toimia?

Tutkitaan hetki, mitä tapahtuu tai miten näkyy, mikäli henkilökohtiset arvomme ovat eri tulokulmasta tai jopa ristiriidassa työpaikan (työyhteisön) toimintaa ohjaavien arvojen suhteen. Vastaus löytyy tämän blogin ensimmäisestä lauseesta. Puhuttaessa tai tutkittaessa arvoja tärkeää on muistaa, että niihin liittyy tai liitetään niin hedelmällisiä kuin haitallisiakin tunteita ja tunnelmia. Oleellista on, että olemme tietoisia omista arvoistamme. Tällöin meidän on huomattavasti luontevampaa ja turvallisempaa tehdä valintoja, ratkaisuja ja päätöksiä, jotka näkyvät toiminnassamme. Omista arvoista tietoisena oleminen lisää itsensä ymmärtämistä, joka on keskeinen säätelymekanismi monessa.

Muutama poiminta tunteiden vahvuuden pohdintaan. Miksi jokin laukaisee valtaisan tunne latauksen, joka sähkövirraksi muutettuna lämmittäisi ainakin yhden omakotitalon vuoden jokaisena päivänä. Arvon rinnalle ja kummpaniksi asettuvat merkitys- ja motivaatiotekijät. Kenties, olet ollut tilanteessa jolloin jonakin hetkenä tunne lataus sähkövirraksi muutettuna lämmittäisi vuoden ajan omakotitaloa. Vastaava tai saman kaltainen tilanne tunne lataus sähkövirraksi muutettuna lämmittäisi kuukauden ajan omakotitaloa. Vastaavissa tai saman kaltaisissa tilanteissa merkitys- ja motivaatiotekijöiden vaihtelulla on tärkeä vaikutuksensa.

#arvot #tunteet #motivaatiotekijät #merkitystekijät #työyhteisö "#työpaikka #työnohjaus #coaching #valmennus #ajattelu #asenteet #toiminta